Kuka on Heikki?
Heikki on suomalainen miehen etunimi, Henrik-nimen suomenkielinen muunnelma. Suomalaisessa kalenterissa Heikin nimipäivä on 19. tammikuuta, Pyhän Henrikin muistopäivänä. Ortodoksisessa kalenterissa nimi Heikki esiintyy useilla vuoden päivillä.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Heikki-nimen on saanut 84 540 henkilöä, joista yhdeksän on naisia.[1]
Heikin lempinimi on usein Hessu, Hexa, Hepe tai Armas.
Heikkejä on monenlaisia. Yleensä vaaditaan kuitenkin noin neljästä kuuteen miestä korvaamaan yksi Heikki. Poikkeukset vahvistavat säännön.
Tämän sivuston Heikki on nuori, vasta 41-vuotias kangasalalainen perheenisä, jolle on suotu mahdollisuus tehdä työkseen juuri sitä mistä hän on aina haaveillut. Vähän kaikkea.
Horoskooppimerkiltään tämä Heikki on Vesimies. Se selittää paljon.
”Vesimies on energinen, uudistushaluinen ja älyllisesti aktiivinen. Hän ei anna ennakkoasenteiden vaikuttaa mielipiteisiinsä, sillä hän luottaa mieluummin järkeensä kuin vaistoihinsa. Ainoastaan se, mitä huominen tuo tullessaan, on tärkeää.
Vesimies arvostaa ystävyyttä ja hyviä ihmissuhteita. Hänellä on ylevät ihanteet eikä hän valitse ystäviään näiden aseman tai varallisuuden perusteella, vaan hänen ystäväpiiriinsä kuuluu kirjavaa väkeä. Vesimies on ystävällinen ja puolueeton. Kapinallisen vesimiehen mielestä säännöt on tehty rikottaviksi ja vanhat tavat uudistettaviksi.
Vesimiehen mielestä raha on kattilaan tai polkupyörään verrattava käyttötavara, jonka säästämisessä ei ole mitään mieltä. Jos vesimies ei ole vaarassa kuolla nälkään ja hänellä on katto päänsä päällä, hän ei kiinnitä rahaan paljonkaan huomiota. Jos tilillä on riittävästi rahaa, hän ostaa kaiken haluamansa, mikäli jäljelle jää vielä sen verran että sillä elää seuraavaan palkkapäivään asti. Vesimies ei tavallisesti elä yli varojensa.”
Siinäs kuulitte.
Noitahoroskooppi kertoo saman asian seuraavasti:
”Itsenäinen oman tiensä kulkija ei voi sietää että joku voisi alkaa neuvoa häntä noitumisessa.Herkkätunteisena velhona hän haluaa noitua rauhassa omin ehdoin. Kokeilunhaluisena tämä noita on uudistamassa kaikkea luudista patoihin sillä kaikkea voisi aina hieman parannella ja tehdä käytännöllisemmäksi. (Mutta ei siis ole kovin vastaanottavainen muiden ideoille.)”
Mielipuuhaa: Itsekseen noituminen
Noitahoroskooppi kuulostaa pelottavan tunnistettavalle…