untitled-150-1

Tasapainossa

Yksi asia joka toistuu usein käytännössä, ja siksi myös blogissanikin, on balanssi – isolla tai pienellä kirjoitettuna. Ajankäytöllisesti epätasapainoinen suhde syömisen ja liikkumisen välillä – tai toisaalta ristiriita puheiden ja tekojen välillä – ajaa toteuttajansa umpikujaan. Eli jos haluat laihtua, pelkkä kuntoilu ei riitä. Ja mikäli kuntoilet paljon, on myös syötävä paljon. Kuten muistatte, tämä on maratonlaji. Eikä siten kannata intoilla kumpaakaan osa-aluetta alkuun liikaa, ettei touhu lopu ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Ja hei, lupaan etten jauha tätä enää jatkossa.

untitled-163-1

Herkullista Balanssikeittoa. Tuunausvinkki blogin lopussa.

Jos käytät kaiken aikasi kuntoiluun sekä uuden ruokavaliosi mukaiseen ruuanlaittoon – tai näiden suunnittelemiseen – ei touhu tule kauaa jatkumaan. Tai sitten huomaat olevasi yksin, läheistesi kaikottua – jos ei muuta, niin nälissään pizzalle. Siispä optimoi. Etsi valmiita ratkaisuja. Ja – tasapainon nimissä – tyydy riittävän hyvään. Kaikkiin yksityiskohtiin ei voi tuijottaa.  Totta kai täysin eri asia ovat ne ihmiset, jotka panostavat – kokonaan tai paljon – pelkkään ruuanlaittoon ja syömiseen. Ja joiden ajasta ja energiasta ei mene kovinkaan iso osa kuntoiluun. En siis lähesty nyt heitä, kulinaristeja. Paitsi jos ovat kuntoilijoita myös.

Vaikka ruuanlaitto onkin paitsi helppoa ja mukavaa – ja parhaimmillaan jopa rentouttavaa – voi se olla myös rasittavaa, jos sitä on pakko tehdä. Ruuanlaittohan on – myös kotona – sarja erittäin yksinkertaisia toimia jotka tehdään oikeassa järjestyksessä – ja mielellään useat niistä samanaikaisesti. Ja mikä tärkeintä, oikean ajan. Kysymys ei siis ole siitä, etteivätkö itse kukin meistä osaisi jotain itsekin tehdä, vaan siitä että onko se järkevää. On paljon parempi vaihtoehto – siis varsinkin aktiivikuntoilijalle – etsiä kaupasta hyviä vaihtoehtoja itse tehdylle. Ja nauttia niistä sellaisenaan tai hieman pimpattuna, ja hyvällä ruokahalulla juuri silloin kun on oikea aika. Pimppaaminen eli tuunaaminen on muuten ihan tärkeä juttu. Kuntoilijan ateria on vähän kuin morsiamen perinteinen asu. Jotain itse tehtyä, jotain valmista, ja jotain omaa ja jotain valkoista. Vai miten se meni? Vaikka siis osaisitkin tehdä kaiken itse – tässähän ei siis ole kysymys edelleenkään taidosta eikä viitseliäisyydestä – kannattaa ottaa jostain apua vastaan. En usko että juuri kukaan kuntoilija kaipaa entisaikojen luolamieskulttuuria, jossa seuraavaa ateriaa aletaan metsästään tai keräämään heti kun edellinen on saatu kuvun alle piiloon. Siten kuntoilijakin kaiken vapaa-aikansa vain joko kuntoilisi tai valmistelisi seuraavaa ateriaa. Ei saakeli.

Alkuun kuntoilu voi toki olla rankkaa. Oli ainakin itselleni. ”Oikea” ravinto piti saada mahdollisimman helposti. Satakiloinen heikkisakari muutti ruokavalionsa ja saunajuomansa, ysivitonen aloitti kävelylenkit. Sitten tuli itsestä – tavallaan – riippumaton pitkähkö tauko ja takapakki liikkumiseen. Mutta ysikymppisenä otin jo hieman juoksuaskelia ja kasivitosena juoksin ihan kohtuullisia lenkkejä. Kasikymppinen hinneri juoksikin sitten polvensa kipeäksi – ja laajensi uintiin ja kuntosaliin. Trikootkin ovat olleet jo useita kertoja jalassa – ja ihan julkisella paikalla. Mutta ravinto on rullannut siinä sivussa todella tärkeässä roolissa. Olen samalla oppinut paljon omakohtaisesta ravinnostani ja ravitsemuksesta ylipäätään. Ja mikä tärkeintä – syönyt hyvin. Tekemättä ruualleni juuri muuta kuin sitä tuunausta, jos aina sitäkään. Olen vääjäämättä myös miettinyt omaa ruuanlaittajan uraanikin siinä samalla, ja sen merkitystä ja omaa aikaansaannostani siinä. Mutta siitä toisella kertaa. Maltatte varmaan tuskin odottaa.

 

Esimerkki elävästä elämästä no. 1. (Kuva ylempänä)

Aloitetaan vinkkailut helposta. Olen syönyt tämän vuoden aikana yhteensä ainakin sata Saarioisten Balanssikeittoa. Siis sekä tomaattista linssikeittoa että kana-nuudelikeittoa. Niiden molempien pimppaus omana keittonaan on paitsi helppoa, myös hauskaa. Mutta toki myös turhaa, ovathan ne molemmat itsessään jo maukkaita ja ruokaisia – ja mikä tärkeintä, tasapainoisesti ravitsevia. Todellinen oivallus ja tuunauksen ”masterpiece” kuitenkin syntyi vasta kun tajusin yhdistää keitot keskenään – ei vaadi siis sen lisäksi muuta kuin kuumennuksen. Tai laita kattilaan yksi molempia, joukkoon hieman chilikastiketta ja hyvää curryä. Ja kuumenna. Tai yhdistä, kuumenna ja lisää tuoretta tomaattia ja basilikaa. Ja lapsille au naturelle, toki mielellään nakeilla. Kaikissa tapauksissa lisään omaan keittooni runsaasti kreetalaista oliiviöljyä, ja tietenkin joko paksua jogurttia tai kevyttä ranskankermaa.

Nam.

Posted in Yleinen.