Illalliskutsuja ja viattomia ehdotuksia

Olin ajatellut tässä uudessa elämäntilanteessani – ja varsinkin uudessa elämänasenteessani – pysyväni ravintolamaailmassa tapahtuvista asioista kokonaan tai ainakin julkisesti sivussa. Ihminen vaan on niin kovin heikko. Tai tapaukset vaan ovat niin kiehtovia, etten pysty pidättäytymään kommentoimasta. Luin taas huvittuneena, kun Vesa Laitinen arvosteli – tuttuun tyyliinsä – August von Trappe- ravintolan Aamulehden ravintolasivuilla. Lukekaa arvio itse, en millään jaksa siteerata. Enkä vastinetta varsinkaan.

 

Ainakin oma huvittuneisuuteni pitkittyi – täysin odotetusti, mutta kovin pikaisesti – kun tarina sai siis jatkoa heti seuraavana päivänä. Kukaan ei ollut huomannut kertoa Hansille (Hans Välimäki, ravintolan osakas), kuinka Vesan kirjoituksiin kannattaisi suhtautua. Hans – ihan selvästikin itse – oli kirjoittanut pitkän ja hellyttävän vastineen Aamulehden toimitukselle. Arvion perusteita perusteellisesti peräänkuuluttaen. On kyllä kovin piristävää kun joku vielä tekee näin, siitähän on aivan kauheasti vaivaa. Vesan vastinetta tähän emme ole tosin vielä saaneet lukea. Menisivät nyt pian jo sinne Hansin tarjoamalle illalliselle niin tarina jatkuisi, ja myös loppuisi. En malta odottaa. Eikä sitten Vesa ohareita, kiitos.

 

Jep, illalliskutsu kävi. Saavat jutella rauhassa – ruuanlaitosta ja ravintolan arvioinnista, ja elämästä – ja me kaikki AL:n lukijat olemme ikään kuin kutsuttuina mukana, halusimme tai emme. Suorastaan vaadin Vesalta siis vastinetta, mutta vasta illalliskeskustelun jälkeen.  Miten ilta sujui, maistuiko ruoka? Ja mikä tärkeintä, oliko muita? Tuli mieleen että seuraavalla kerralla Vesa ja Hans voisivat ihan hyvin mennä yhdessä vaikka sauvakävelylle. Tai Lentävän Maton HOT joogaan – siis jos saan antaa blogini uudistuneeseen luonteeseen sopivan ystävällisen vinkin?

 

Muisteloita. Arvostettu – tai ainakin pitkään alalla ollut – ruokakriitikko tutustui ravintolaamme riehakkaan musiikkijuhlan päätteeksi riehakkaalla porukalla eräänä lauantai-iltana kauan sitten. Ja kirjoitti suureksi yllätykseksemme vierailustaan arvion. Arvio oli ”oikeellisuudessaan” sen mukainen. Kun kriitikko ei ihan jokaista nauttimaansa ruokalajia enää toimistolla seuraavalla viikolla arviota kirjoittaessaan muistanut, hän varmisti ruuat ravintolan nettisivuilta. Lista vaan oli juuri hieman muuttunut käyntinsä jälkeen, ja oli jopa hieman noloa lukea arvio kun siinä mainitut ruuat eivät olleet samoja kuin mitä seurue oli nauttinut ko iltana. No, juttu oli ihan hyvä, en saanut potkuja, enkä asiasta maininnut kriitikolle – silloinkaan – mitään. Ymmärsin, että arvion kirjoittaminen on toimittajalle yksi tapa ”upgreidata” esim. oman festarikeikan tai muun yksityisen illanvieton ruokailu – ja saada se siten sopimaan tiukkaankin budjettiin. Saa hyvää palvelua, saa itsensä näyttämään tärkeälle seurueensa silmissä, ja lopulta vielä työnantaja maksaa laskun. Nerokasta. Pakolliset ympäripyöreydet toki pitää saada jossain vaiheessa paperille ja ihmisten luettavaksi.

 

Mutta joo, siinä vaiheessa kun Kinnusen Jani tekee Aamulehteen ravintola-arvioita, ne kannattaa ottaa tosissaan. Jani tietää ilahduttavan paljon ruuasta, ja sen valmistamisesta – monesti jopa enemmän kuin sitä valmistaneet kokit. Ymmärrän kyllä että Vesan käytössä oleva ylivertainen väline tehostaa viestiä. Mutta Janin omistautuneisuus ja osaaminen sekä Vesan väline kuuluvat kyllä toisilleen. Pitäisiköhän myös Janin kutsua Vesa pian illalliselle?

Kotiinsa. Se on arvostelu jonka haluaisin joskus vielä lukea.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Posted in Yleinen and tagged , , , , , , , , , , , , .