nettisivut-4

Muutosten tuulet

Tähän on tultu. Entinen elämäntapakokki tekee 44- vuotiaana jonkinlaisen elämäntapamuutoksen ja päättää jakaa kokemuksiaan muillekin. Kirjoittamalla aiheeseen liittyviä juttuja, ja videoimalla pätkiä kun sanat eivät riitä kertomaan. Välillä toki saattaa tulla ruoka-aiheisia kuvia ja reseptejäkin.

Mutta aluksi hieman taustoja.

Olen aina katsellut hieman huvittuneena, kuinka elämänsä suuntaa syystä tai toisesta muuttaneet ovat tehneet muutoksestaan mahdollisimman suuren numeron. Ikäänkuin numeron tekeminen olisi itsetarkoitus, ja syntyvä huomio ainoa syy muutoksen tekemiselle. Ja nyt sit itse menen ja teen niin. Omasta sisäisestä ja ulkoisesta muutoksesta innostuneena. No, mutta tämähän on ihan eri asia. Ai mitenniin on?

Ensiksikin, en hehkuta teille hyvää oloani – en tällä sivustolla enkä muuallakaan. Mahdollinen hyvä oloni – tai oloni ylipäätään- on oma asiani. Sen sijaan kerron mitä tein, teen, tai toivon tekeväni. Toivon että joku kaltaiseni maallikko saa jutuistani vinkkejä tai vahvistusta tekemiseensä. Mikään aihealueeni asia ei ole pyhä. Patikoida voit vaikka korkokengissä Kangasalta Pälkäneelle asfalttitietä pitkin, tai ruuaksi voit erämaassa syödä pelkkää ruisleipää viikon ajan. Se on ihan ”up yours” niinkuin Matti Nykänen (ent. Paanala) sanoisi. Mutta erilaisia asioita huomioon ottamalla Pälkäneelle voi päästä mukavammin. Ja vaikka ruisleipä erämaassa on parempi kuin ei mitään, muutakin voisit toki harkita mukaan ottavasi.

Tai ihanihan ensiksi, en odota jutuilleni niin suurta joukkoa lukijoita, että se riittäisi kenenkään huomiohakuisuuden – minunkaan-  täyttämiseen. Siksi väitän, että itselleni on tärkeintä saada jäsennellä pääni sisäiset asiat itselleni johonkin tämänkaltaiseen malliin -”tuuttiin”- saataville. Tyrkylle, joku sanoisi. Mutta liian moni asia jää tekemättä ja liian moni prosessi puolitiehen, kun väärät motiivit saavat vallan. Että en kirjoita lainkaan, jos siille ei tule riittävästi huomiota. Enkä siten kohta viitsi edes tehdä asioita joista kirjoittaa, jos kirjoitukseni eivät kerran saa riittävästi huomiota. Pahoitteluni että toistan itseäni. Mutta itselleen tärkeitä asioita pitää tehdä huolimatta saako kukaan muu tietää niistä . Olit siis Niagaran putouksilla mutta jätit kameran hotellille? Näit Cheekin laulamassa (aarggh..!!) mutta sinulla oli kännykkäkameran akku loppu? Oletko silti tyytyväinen että näin tapahtui, että sait todistaa upeita maisemia ja hetkiä, sait olla mukana? Vai todella rikki ja ”ihan paskana” kun et voi jakaa tätä Facebookissa?

Toiseksi, muutokseni on ollut varsin kohtuullinen. Eihän siitä edes voi kirjoittaa huomionhakuisesti. Silti se on ollut itselleni ihan riittävä. Paino on vähän pudonnut ja veriarvot parantuneet. Saunajuomat ovat vaihtuneet vissyyn ja rasvaiset grillattavat kalaksi ja kasviksiksi. Mutta kertarytinän sijaan olen ajatellut laskea pitkäkestoisen kitinän varaan. Kun ei tyhjennä pajatsoa kerralla, riittää iloa pidempään – ehkä loppuelämäksi. Haluan hampaat irvessä pitää kiinni kaltaiseni tavallisen tallaajan oikeudesta edetä asioissaan omaa tahtiaan omilla poluillaan, ja silti kertoa siitä julkisesti. Omat patikointireissuni kun rajoittuvat jatkossakin poikkeuksetta Suomeen, enkä etene satoja kilometrejä, saati yövy paukkupakkasessa taivasalla. Juoksulenkkinikin ovat pituudeltaan ihan normaaleita, enkä tähtää maratoonille. En noussut haudan reunalta, vaikka sairaskohtauksen sainkin. Tajuatte jo varmaan ettei tämä ole extreme- blogi. En osaa sellaiselle edes ohjata ketään. Tämä on ”vain elämää”- blogi. Mutta kyyneleet tulevat silmiin korkeintaan sipulia leirinuotiolla pilkkoessa.

Muistan hämärästi kritisoineeni muutosten tekijöitä (hiljaa mielessäni) siitä, että miksi pitää mennä äärimmäisyydestä toiseen. Entinen liikunnanvihaaja aloitti kuntosalitreenin hävittyään vedonlyönnin, ja kilpailee nykyisin body fitness-kisoissa. Toinen samanlainen päätti ykskaks pudottaa puolet painostaan ja juoksee ensi kesänä  sadannen maratoninsa, samalla kun ensin juoksee kolme edellistä. Pahoitteluni. Sori. Käännän takkini. En kritisoi enää – kukin tekee niin kuin itse haluaa. Olen itsekin muuttanut esimerkiksi ruokavaliotani niin paljon, että entistä minää olisi varmasti vähän hymyilyttänyt, enkä olisi koskaan uskonut että minulle tulee juoksijan polvi- niminen sairaan ärsyttävä vaiva. Sehän tulee juoksemisesta. Niille kukkakepeille.

Enkä muuten olisi koskaan uskonut että postaan omille nettisivuilleni valmisruokajuttuja. Silti teen niin, ihan omasta halustani. Valmiiden ruokien avulla olen mm. pudottanut painoani sen 20 kg samalla kun olen tehnyt kaikkea sellaista kivaa mihin aiemmin ei ole ollut aikaa. Ymmärrän edelleen sitä Heikkiä, joka saarnasi lähiruuasta ja varsinkin ruuan itse tekemisestä, mutta olen tullut hieman vielä avarakatseisemmaksi. Ja tämä avarakatseisuus perustuu kokemukseen. Been there, done that. Aiemmin puhuin hyvästä. Että ruuan pitää muun muassa olla maultaan hyvää, ja tuotantotavaltaan äiti maan kannalta mahdollisimman hyvää. Mutta lisäksi ruuan pitää tehdä syöjälleen hyvää. Sen pitää olla ravitsevaa, mahdollisimman terveellistä, ja sitä pitää olla riittävästi. Mutta ei liikaa. Ja mikä tärkeintä, sisältää oikeassa suhteessa hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa.

Olen oppinut yhdistämään valmista ruokaa itse tekemiini juttuihin. Monesti itse tehty ei ole paras vaihtoehto, ei terveydellisyyden tai ravitsemuksenkaan kannalta.Tai maun sen paremmin. Olen usein joutunut tämän toteamaan. Joskus kannattaa maunkin takia ostaa valmista. Kovin mielelläni jaan jutuissani myös omia vinkkejäni ”hyvään syömiseen”. Vinkkejä, missä kaappien ei tarvitse pursuta kaikkia mahdollisia ruokatarvikkeita ja raaka-aineita, jotta saadaan vaatimusten mukainen ateria aikaiseksi. Eikä itselleen sopivaa elämäntaparemonttia omassa maailmassani tarvitse jättää tekemättä vain siksi, että ei jaksa tai viitsi nähdä sitä vaivaa. Usein luullaan että todellinen elämäntaparemontti -ja siihen liittyvä laihtuminen – voidaan tehdä ainoastaan heittämällä kaikki valmis ruoka tai helppo syötävä biojätteeseen, ja korvaamalla ne 100-prosenttisesti itse höyrytetyillä parsakaaleilla ja porkkanoilla. Oikea laihtuminen tehdään syömällä hyvin, oikein ja riittävästi. Ja jatketaan pitkään, mielellään koko loppuelämän ajan – kauako se sitten onkaan. Tämä on maratonlaji. Tai siis maratonien ketju. Ei kannata väsyttää itseään kirmailemalla ensimmäisiä kilometreja kuin heikkopäinen, tai tulee noutaja. Hiljaa hyvää tulee.

Posted in Yleinen and tagged , , , , , , .